Päivitimme toimitustapojamme! Jatkossa postin pikkupaketti vain 5€! Lisäksi kaikki yli 50€ tilaukset toimituskuluitta!

Laskutusrasia

Siitä lähtien kun vuonna 1999 aloitimme yritystoimintamme, on yksi suosituimmista tuotteitamme ollut aina puinen rasia. Tämän 18 vuoden aikana niiden valmistus on muuttunut, mutta rasioiden perusperiaate, tarkka viimeistely ja mittojen mukaan valmistaminen on pysynyt aina.

Laskutusrasia Palace MeccaJoskus 2000 -luvun alussa saimme tiedustelun Ravintola Palace Meccalta, jotka halusivat laskutusrasiat käyttöönsä. Valmistimme heille tuolloin rasioita lämpökäsitellystä koivusta. Rasiohin kaiverrettiin ravintolan logo kanteen.

Tällöin rasioiden valmistus ei ollut meillä vielä edennyt laserleikkaamiseen saakka, joten rasiat jyrsittiin ja näin pohjat valmistettiin yhdestä palasesta. Laskutusrasia oli täyttä käsityötä.

 

 

 

Puinen rasia Neighbour Bistroon

Laskutus rasia Neighbour Bistro

Tänä keväänä saimme tiedustelun Soupster Groupilta, joka oli avaamassa uutta ravintolaa Helsinkiin. He halusivat puisen rasian, jolla laskun voi toimittaa pöytään ilman vaaraa, että tuuli vie sen mennessään.

Lähdimme innolla toteuttamaan rasiaa. Tällä kertaa rasia toteutettiin kuten meillä nykyisin muutenkin, eli leikkaamalla ne laserilla. Laserleikkauksen hyötyjä on mm. tuotannon nopeus ja säästö raaka-aineen hukassa: laserleikkaamalla emme tarvitse jyrsintää eikä täten suurta osaa rasian puutavarasta lennä pölynä puruimuriin.

Rasiat viimeisteltiin öljyllä ja niiden kanteen kaiverrettiin ravintolan logo.

 

 

Kaipaako yrityksesi tai tuotteesi puista, mittatilauksesta valmistettua myyntipakkausta, rasiaa tai myyntitelinettä?

Meiltä onnistuu!
Ole rohkeasti yhteydessä Juhoon puhelimitse tai sähköpostilla!

Valmistamme rasioita sekä pieniä, että suuria eriä ja otamme asiakkaan toivomukset huomioon. Käytämme tuotannossa vain kotimaista puuta, pääasiassa lämpökäsiteltyä koivua ja tervaleppää. Myös muut puulaadut mahdollisia tilauksesta.

 

 

.